|
Kuka Mikko? Olen 31-vuotias hämeenlinnalainen viestintäalan moniottelija, humanististen tieteiden kandidaatti, poliittinen vaikuttaja ja partiojohtaja. Asun kasvatus- tieteilijävaimoni Saijan kanssa miltei Vanajaveden rannalla Asemantakana. Teen tällä hetkellä pro gradu -tutkielmaa organisaatiomaineesta sosiaalisessa mediassa. Työskentelen Outdoor Media Oy:ssä Retki-lehden päätoimittajana. Teen myös osa-aikaisesti vartijan töitä.
Viestintä Olen puuhaillut viestinnän parissa koko ikäni. Julkaisin ensimmäistä lehteäni jo ala-asteella. Yläasteella tein työharjoittelua Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa ja Yleisradiossa. Samalla toimitin nuorten sivua Hämeen Sanomissa. Partiojärjestön puolella toimitin lippukuntien yhteistä Tuohus-lehteä ja Hämeen piirin lehteä. Pääsin viestintätehtäviin myös Puolustusvoimissa, kun suoritin varusmiespalvelukseni toimittajana Panssarisanomissa. Olen opiskellut viestintää Jyväskylän yliopistossa. Erityisesti olen ollut kiinnostunut kriisiviestinnästä ja organisaatiokulttuureista. Opintojen rinnalla olen pitänyt yllä valokuvausharrastusta ja kehittänyt verkkoviestintäosaamistani. Viime aikoina olen syventynyt uuden digitaalisen median, kuten verkkoyhteisöjen, hyödyntämiseen maineenhallinnassa ja markkinoinnissa. Osaan ratkaista organisaatioiden haasteita viestinnän keinoin. Ongelmanratkaisu on intohimoni ja ehdoton vahvuuteni.
Partio Olen ollut partiossa jo sudenpennusta lähtien. Nykyisin osallistun lähinnä kansainvälisiin tehtäviin. Enemmän partiopolustani löydät Partio-sivulta. Politiikka
Vaikka partiojärjestö onkin poliittisesti sitoutumaton, on se silti sitoutunut yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Oma kipinäni maailmanparantamiseen on syttynyt erätulilla, joten poliittinen toimintani perustuu vahvasti partioaatteeseen ja kristillisiin arvoihin. Vaikuttamistoimintani kanavoituu Kokoomuksen kautta. Taiteet Soitan mielelläni useita eri instrumentteja ja laulan. Useimmin minut tapaa musisoimassa pianon, kitaran tai lyömäsoittimien kanssa. Olen myös levyttänyt musiikkia eri kokoonpanoissa. Musiikkimakuni on laaja, vaikka olenkin toiminut eniten gospelin parissa. Pidän myös elokuvailmaisusta, klassisista teatteri- näytelmistä, oopperasta, valokuvataiteesta sekä grafiikasta. Luen paljon historiaan ja maantietoon liittyvää tieto- ja kertomakirjallisuutta.
Liikunta ja terveys Pidän luonnossaliikkumisesta. Harrastan kuntoliikuntaa muun muassa lenkkeilemällä ja pyöräilemällä. Pidän myös uinnista ja pallopeleistä. Talvisin yritän päästä Lappiin laskettelemaan ja hiihtämään. En tupakoi enkä käytä alkoholia.
| Koulutus Jyväskylän yliopisto 29.3.2005 humanististen tieteiden kandidaatti
pääaine: yhteisöviestintä sivuaineet: valtio-oppi, kansainvälinen politiikka, digitaalinen kulttuuri Kielitaito
englanti erinomainen ruotsi tyydyttävä saksa tyydyttävä
espanja tyydyttävä ranska alkeet japani alkeet Kurssit
Partiojärjestön koulutus lueteltu Partio-sivulla.
2009 Vartijan peruskurssi
2008 Vartijan työn perusteet 2006 Puolustusvoimien tiedotusalan peruskurssi 1994-1998 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintä- ja viestikurssit. SPR:n Ensiapu I ja II.
1994-1996 Kirkon isoskoulutus sekä kerhonohjaajien perus- ja jatkokurssit. Varusmiespalvelus 1999 Panssariprikaatin Esikunta, varusmiestoimittaja.
sotilasarvo: korpraali Huomionosoitukset 2009 Hopeinen palkinto World Media Festivalilla Ilmavoimat 90 vuotta -lyhytelokuvalla
2008 Kultainen palkinto World Media Festivalilla ja pronssia U.S. Video And Film Festivalilla Taivaan varjot -lyhytelokuvalla 2007 Vuoden viestintäorganisaatio Puolustusvoimissa -tunnustus Ilmavoimien esikunnalle 1999 Panssarikillan risti
|